Eilen mietin moneen kertaan miten ja milloin kertoisin asiasta miesystävälleni. Hänen läheiseltään on hiljattain löytynyt syöpä, joka lähiaikoina leikataan ja asia on kipeä ja pinnalla. En haluaisi lisätä hänen murheitaan ja taakkaansa, mutta toisaalta en ehkä kuitenkaan voi yhtenä kauniina päivänä ilmestyä hänen eteiseensä ilman toista (tai kumpaakaan!) rintaa ja sanoa: "Ai juu, mun pitää ehkä kertoa yks juttu..."
Päätin kertoa heti, mutta ilta oli niin suloinen ja kaunis ja hellä, etten millään saanut suutani auki. Viimeinen huoleton ilta. Kerroin sitten seuraavana aamuna, kun olin saanut upean aamiaisen vuoteeseen ja alkoi olla aika lähteä liikkeelle. Hän otti asian hyvin ja asiallisesti. Kiitokset hänelle siitä. Mielen myllerryksen aika on molemmilla varmaan joskus myöhemmin. Itsekään en vielä tunne oikein mitään. Jonkinlaista tyrmistystä lähinnä.
Soitin sairaalaan sairaanhoitajalle heti kahdeksalta, mutta en tullut juuri hullua hurskaammaksi. Hän ei tietenkään ollut nähnyt mitään tuloksiani ja osasi kertoa vain sen, että tulen saamaan kirjeen ("luultavasti ennen juhannusta"), jossa olisi aika plastiikkakirugin puheille. Siellä sitten saisin lisää tietoa ja leikkausajan, johon voisi olla maksimissaan kuukausi aikaa tuosta tapaamisesta. That's it.
- Juhannukseen on yli kolme viikkoa!
Iltapäivällä kerroin pomolle töissä. Ihan vain siksi, että tämähän luultavasti vaikuttaa työpanokseeni elokuussa, kun loma on ohi ja arki pyörähtää käyntiin. Pomo istutti minut tuoliin ja puhui pitkään, rohkaisevasti ja kannustavasti. Antoi hyviä neuvoja ja pyysi kertomaan kuulumisia matkan varrella, jos jaksaisin.
Kenelle muulle kertoisin? Houkuttelisi kertoa heti kaikille. Laittaa Facebookiin tilapäivitys, että mikä sua tänään ärsyttää, mua vähän ärsyttää se, että mulla on rintasyöpä. Vähän ravistella ja rikkoa tabuja. Mutta ei se tarkemmin ajatellen olisi kovin hyvä idea, läheiset murehtisivat vain turhaan ja potisivat puolestani.
Lapsille on pakko kertoa. Mutta ei tänään. Toinen tulee opiskelupaikkakunnaltaan myöhään lauantaina ja sitten lähtevät maanantaiaamuna isänsä kanssa käymään Ruotsissa. Reissatkoon huolettomina. Ehdin kertoa reissun jälkeen. Eksällekin varmaan kerron ennen leikkausta, mutta muille.... luultavasti en.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti