ihan oikea onkologi

Tänään ennen viidettä sytostaattisessiota olin lääkärin puheilla. Ensimmäistä kertaa ihan oikean onkologin, eli syöpätauteihin erikoistuneen lääkärin, osastonylilääkärin, vastaanotolla. Käynti oli kaikin puolin varsin miellyttävä ja lääkäri vastasi fiksusti ja rauhoittavasti kaikkiin kysymyksiini.

Viime aikoina mieleeni on putkahtanut kysymyksiä leikkauksen jälkeisistä patologin tuloksista. En koskaan saanut niitä tulosteena itselleni, vain diagnoosini keskeiset speksit luettiin minulle. Nyt olin alkanut miettiä vasemman eli terveen rintani tilaa. Siellähän oli selkeä patti, jota on tutkittu ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 2001. Fibroadenoomaksi se silloin määriteltiin. Nyt vasemman rinnan kohotuksen yhteydessä tuo patti oli poistettu, mutta minulla ei ollut tietoa oliko se päätynyt patologin mikroskoopin alle lainkaan. No olihan se. Lääkäri kävi läpi patologin lausunnot ja siellä kerrotaan, että mitään pahanlaatuista tuosta pampulasta ei ollut löytynyt. 

Mielenkiintoinen juttu muuten, että tuossa tulostetussa nipussa toukokuisen paksuneulanäytteen tuloksissa puhutaan kasvaimen kohdalla koko ajan vasemmasta rinnasta! Syöpähän oli siis oikeassa, eikä vasenta silloin edes sen kummemmin tutkittu. Onneksi pahalainen näkyi myös päällepäin sisään vetäytyneenä nänninä, muuten olisivat pian voineet vahingossa operoida väärän puolen... :o Läääkäri lupasi korjauttaa tuon asian tietoihini. Mainitsin myös huomanneeni, että ainakin kahdessa muussa Kanta.fi-palvelusta lukemassani lausunnossa puhutaan implantista, ja sellaistahan minulle ei suinkaan laitettu. 

Toinen iso, mielessäni kummitellut kysymys oli hiljattainen hormonikierukan asennus. Olen lueskellut raivoisia keskusteluja ja ehdottomia kieltoja hormonikierukan käytöstä hormonipositiivisen rintasyövän sairastaneilla. Asiassa on kaksi koulukuntaa ja hiljattain valmistuneessa suomalaistutkimuksessa hormonikierukan käytön todettiin lisäävän rintasyövän riskiä. (Mutta hei, nythän myös mm. keinovalosta ja lihajalosteista saa syövän!)
Tämä lääkärini hieman hymähteli tuolle ehdottomuudelle ja selitti varsin järkeenkäyvästi miksi tulossa oleva hormonihoito ja hormonikierukka ovat itse asiassa varsin hyvä yhdistelmä premenopausaaliselle potilaalle. (Pahoittelen, etten juuri nyt osaa kertoa asiasta tarkemmin, tänään saadut hoidot ovat pistäneet aivot pauselle.) Sain mielenrauhan tämän asian suhteen ja lopetan googlailun. Joku toinen saa omalta onkologiltaan täysin vastakkaisen neuvon, mutta minä luotan nyt tähän.

Kysyin myös syövän uusiutumisriskistä. Toki tiesin, ettei lääkäri voi mitään prosentteja antaa, mutta oli hyvä kuulla oikean onkologin kertomana asioista, jotka juuri minun syöpäni ominaisuuksissa vaikuttavat uusiutumiseen. Tästäkin tuli rauhallisempi mieli. Olen kyllä ymmärtänyt, että kun tilastoissa yleensä puhutaan tilanteesta viiden vuoden kuluttua diagnoosista, nuo tilastot ovat jo auttamattomasti vanhentuneet. Nuo ihmiset ovat saanet yli viiden vuoden takaisia hoitoja, ja hoitorintamallahan tapahtuu onneksi paljon, koko ajan. 
Olen oikeastaan onnekas, sillä hormonipositiiviseen syöpään annettava, yleensä vähintään viisi vuotta kestävä hormonihoito alentaa huomattavasti rintasyövän uusiutumisriskiä. Juuri nyt en löydä tähän prosenttilukuja, mutta hyöty on todella huomattava.  

Toinen minun syöpäni ominaisuus on HER2-positiivisuus. Ennen tämä positiivisuus oli huono juttu, ennuste oli selkeästi huonompi kuin niillä, joilla tätä tekijää ei ollut. Mutta, kiitos syöpätutkimuksen (Aaltoja!), nykyään tähän ominaisuuteen on olemassa täsmälääke Herceptin, jota minäkin tulen saamaan vuoden verran. Lääkäri vahvisti oman arvioni, että täsmälääkkeen ansiosta HER2-positiivisen ennuste on karkeasti arvioituna "plus miinus nolla", eli Herceptin ikäänkuin kumoaa huonomman ennusteen. 
Niin sanotun triplanegatiivisen (ei estrogeeni-, progesteroni- eikä HER2-positiivisen) rintasyövän saaneet eivät ole näin onnekkaita, heille on leikkauksen jälkeen hoidoiksi tarjolla vain "perussetti" eli sytostaatit ja sädehoito.

Uusiutumisriskin kannalta huonoja juttuja minun tapauksessani ovat kasvaimen suurehko koko sekä kainalometastaasien suuri määrä. Mutta näillä mennään.

Lääkäri kertoi myös tulevista sädehoidoista. Silläkin saralla on uusia tuulia ja tutkimustuloksia, joten tähän saakka tavallisimman 25 hoitokerran sijaan saankin säteitä vain 15 kertaa, eli kolmen viikon ajan. Minulle kerrottiin myös jotain sädehoidon tekniikasta, kaarihoidosta ym., mutta sytokoomaiset aivoni eivät juuri nyt suostu palauttamaan noita asioita mieleen...
Tuo kolmeen viikkoon kutistunut sädehoitojakso tarkoittaa sitä, että hyvässä lykyssä saisin koko tämän roskan pois alta tämän vuoden puolella! 
Nyt kun tätä kirjoitan, tämä ajatus saa kyynelet silmiini. Ajatus siitä, että tämä loppuu. Ajatus siitä, että pääsen palaamaan töihin (ehkä jopa kuvittelemaani aikaisemmin?!). Ajatus normaalista elämästä! 

Liekö näiden CEF-hoitojen ansiota, mutta tätä nykyä muuten nauran ja kyynelehdin aivan tolkuttoman herkästi. Nauran ihan kippurassa sinänsä aika hölmöillekin jutuille, en siis vain hymähtele vaan nauran ääneen, pitkään ja makeasti. Kyyneletkin ovat lähinnä onnen kyyneleitä. Esimerkiksi autolla ajellessa minun pitää oikein varoa ajattelemasta vaikkapa omia rakkaitani, koska näön sumentuminen ajaessa voi olla vaarallista! :D

Niin, tänään sain siis toisen CEF-cocktailini. Sain, vaikka toissa päivänä otetuissa labroissa neutrofiilit ja leukosyytit olivatkin hurjan huonoissa lukemissa, reilusti alle viitearvojen. Lääkäri kuitenkin arvioi, että koska labrat oli otettu kaksi päivää sitten, arvot olisivat nousseet tuona aikana ja sytojen antaminen olisi turvallista.
Punasolujen hyvät lukemat olen tuntenut olossani, monta kertaa olen kävelylenkillä käydessämme sanonut, että selvästi nyt on hapen kuljetukseen tarvittavat joukot kunnolla palveluksessa, kun minkäänlaista hengenahdistusta ei ole tuntunut. Hemoglobiini olikin peräti 118, mikä on olosuhteisiin nähden loistava arvo. Muutenkin lääkäri kehui veriarvojani todella hyviksi. Mutta tuosta valkosolujen huonosta jamasta olin aivan yllättynyt, sitä kun ei olossaan tunne mitenkään. En ole lainkaan tajunnut olleeni käytännössä ilman vastustuskykyä ainakin pari viime viikkoa, onneksi mikään pöpö ei ole osunut kohdalle! 

Ai juu, edellisen CEF:in jälkeen mainitsemani muurahaisia pöksyissä 
-tuntemuksen aiheuttikin kortisoni eikä F. Minua oli tänään hoitamassa oman vakiohoitajani lisäksi opiskelijatyttö, joka kanyylin laittoa lukuunottamatta teki melkein kaiken ja huolella muisti mainita kaikki sivuvaikutukset, kuten tuon kihelmöinnin ja punaisen pissan. Onnea hänelle opintoihin ja hoitajan työhön, hienon ja tarpeellisen ammatin on valinnut.

Nyt on ihan pakko ottaa torkut!
Seuraavalla kerralla kerron teille aivan huikean mahtavasta Siskojen korkean paikan leiristä sekä Suomen armeijan avusta hattuongelmani ratkaisuun.