lauantai 30. toukokuuta 2015

Suvivirsi ja kirje

Koulun kevätjuhla. Loma. Aurinko paistaa ja kaikki on kaunista ja täydellistä. Paitsi minä. Minussa on ilkeä, ruma, paha syöpä.

Tätä on vaikea sisäistää ja ymmärtää. Olisi paljon kysymyksiä, mutta ei ketään vastaamassa niihin. Olen joka mahdollisessa välissä koneella lukemassa aiheeseen liittyviä sivuja ja yhden hyvän bloginkin löysin: "Kutsumaton vieras", joka on tarina nuoren naisen rintasyövästä. Siinä tuntuu olevan hyvin tietoa yhdenlaisesta matkasta. Jokaisella tietysti omanlaisensa, mutta niin kauan kun en tiedä omasta tulevasta reissustani mitään, ahmin jokaisen löytämäni tiedonmurun.

Olisi hienoa, jos olisi joku, jonka kanssa voisi pähkäillä tätä asiaa, kysellä joltain kokeneelta ja viisaalta. Mutta ei nyt ole. Ehkä sellainen löytyy, kunhan keksin mistä voisin kysellä.

Päivän hyvä uutinen: postilaatikossa oli kaksi kirjettä: esitietolomake ja kutsu poliklinikalle ensi keskiviikoksi! Vau. Ei tarvinnutkaan odottaa kirjettä juhannukseen saakka. Nyt ei tarvitse kestää kuin viisi yötä, niin saan jo jotain vastauksia. Keskiviikkona lapsetkin tulevat reissustaan, niin voin sitten kertoa jo jotain konkreettista heillekin.

Nuo viisi yötä voivat osoittautua pitkiksi. Normaalisti nukun kuin tukki, missä ja milloin tahansa, mutta viime yönä valvoin kahdesta viiteen ja pyörittelin mielessäni syöpää, leikkausta, hoitoja, sairauslomia... loputonta virtaa kaikenlaisia kysymyksiä.


perjantai 29. toukokuuta 2015

"Kirje ennen juhannusta"

Eilen mietin moneen kertaan miten ja milloin kertoisin asiasta miesystävälleni. Hänen läheiseltään on hiljattain löytynyt syöpä, joka lähiaikoina leikataan ja asia on kipeä ja pinnalla. En haluaisi lisätä hänen murheitaan ja taakkaansa, mutta toisaalta en ehkä kuitenkaan voi yhtenä kauniina päivänä ilmestyä hänen eteiseensä ilman toista (tai kumpaakaan!) rintaa ja sanoa: "Ai juu, mun pitää ehkä kertoa yks juttu..."

Päätin kertoa heti, mutta ilta oli niin suloinen ja kaunis ja hellä, etten millään saanut suutani auki. Viimeinen huoleton ilta. Kerroin sitten seuraavana aamuna, kun olin saanut upean aamiaisen vuoteeseen ja alkoi olla aika lähteä liikkeelle. Hän otti asian hyvin ja asiallisesti. Kiitokset hänelle siitä. Mielen myllerryksen aika on molemmilla varmaan joskus myöhemmin. Itsekään en vielä tunne oikein mitään. Jonkinlaista tyrmistystä lähinnä.

Soitin sairaalaan sairaanhoitajalle heti kahdeksalta, mutta en tullut juuri hullua hurskaammaksi. Hän ei tietenkään ollut nähnyt mitään tuloksiani ja osasi kertoa vain sen, että tulen saamaan kirjeen ("luultavasti ennen juhannusta"), jossa olisi aika plastiikkakirugin puheille. Siellä sitten saisin lisää tietoa ja leikkausajan, johon voisi olla maksimissaan kuukausi aikaa tuosta tapaamisesta. That's it.
- Juhannukseen on yli kolme viikkoa!

Iltapäivällä kerroin pomolle töissä. Ihan vain siksi, että tämähän luultavasti vaikuttaa työpanokseeni elokuussa, kun loma on ohi ja arki pyörähtää käyntiin. Pomo istutti minut tuoliin ja puhui pitkään, rohkaisevasti ja kannustavasti. Antoi hyviä neuvoja ja pyysi kertomaan kuulumisia matkan varrella, jos jaksaisin.

Kenelle muulle kertoisin? Houkuttelisi kertoa heti kaikille. Laittaa Facebookiin tilapäivitys, että mikä sua tänään ärsyttää, mua vähän ärsyttää se, että mulla on rintasyöpä. Vähän ravistella ja rikkoa tabuja. Mutta ei se tarkemmin ajatellen olisi kovin hyvä idea, läheiset murehtisivat vain turhaan ja potisivat puolestani.

Lapsille on pakko kertoa. Mutta ei tänään. Toinen tulee opiskelupaikkakunnaltaan myöhään lauantaina ja sitten lähtevät maanantaiaamuna isänsä kanssa käymään Ruotsissa. Reissatkoon huolettomina. Ehdin kertoa reissun jälkeen. Eksällekin varmaan kerron ennen leikkausta, mutta muille.... luultavasti en.



torstai 28. toukokuuta 2015

Loppuelämäni ensimmäinen päivä

Lääkärillä oli minulle aikaa noin yksi minuutti, kun hän soitti ja ilmoitti, että oikeasta rinnastani otetusta paksuneulabiopsiasta oli löytynyt syöpäsolukkoa. Antoi sentään numeron asiantuntijasairaanhoitajalle, jolle voisi soittaa klo 8-9. Siis aikaisintaan 21 tunnin kuluttua saisin langan päähän jonkun, jolta voisin kysyä enemmän. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Millä aikataululla? Mitä ihmettä?! Miksi?!

Näyte oli otettu reilua viikkoa aiemmin, kun terveyskeskuslääkärini oli passittanut minut mammografiaan. Seurantaa olisi pitänyt olla joka toinen vuosi, mutta en ollut käynyt lääkärissä viiteen vuoteen, niin asia oli unohtunut. Nyt kävin näyttämässä polven sivuun ilmestynyttä kummallista pattia.


Rintani ovat kuin pussiliset isoja marmorikuulia, täynnä muhkuroita ja patteja. Samoin kainalot. Niitä on kuvattu aika ajoin viimeiset 18 vuotta ja biopsiatuloksiakin olen saanut jännittää muistaakseni kolme kertaa aiemmin. Fibroadenoomaa ja muuta harmitonta tähän saakka, joten en ihmeemmin osannut hermoilla tulosten odottelua.

Mammografialähetteen saatuani tulin kyllä katsoneeksi pitkästä aikaa kunnolla peiliin ja huomasin oikean rinnan nännin vetäytyneen alareunastaan sisäänpäin. Silti meni pari kuukautta ennen kuin sain aikaiseksi soittaa ja varata ajan mammografiaan. Oli olevinaan kiireitä. Ajan sain heti seuraavalle päivälle.


Töissä toiseksi viimeinen päivä ennen kevätjuhlaa, suvivirttä ja yhdeksän viikon kesälomaa.