torstai 26. toukokuuta 2016

vuosi sitten tänään

Vuosi sitten tänään, eli suvivirttä edeltävänä päivänä, tavallisena aurinkoisena torstaiaamuna töihin ajaessa se tuli. Puhelu, hyvin lyhyt sellainen, jossa kerrottiin, että paksuneulanäytteestäni oli löytynyt syöpäsoluja. Boom!

Olin ajanut levikkeelle ennen kuin vastasin puhelimeen ja siinä sitten hetken hengittelin - ja ajoin töihin. Kesäloma oli kätevästi alkamassa, eikä tarvinnut miettiä töissä jaksamistakaan kuin parin lyhyen päivän verran. Suvivirttä veisatessa silmiin pyrkineet kyyneleet olisivat menneet normaalin kevätjuhlaliikutuksen piikkiin jos joku olisi ne huomannut. Mielessä ehkä käväisi ohimennen hiljainen kysymys: veisaisinko enää suvi- tai mitään muitakaan virsiä. Tiesin jo, että työpöytä olisi kesäksi siivottava erityisen perusteellisesti. Kyynelet pyrkivät silmiin myös silloin, kun työkaveri toivotti ihanaa ja rakkaudentäyteistä kesää. Teki mieli kertoa, mutta en pystynyt. Samaisena aamuna olin kertonut syövästä sille omalle rakkaalleni.


Vuosi on siis vierähtänyt.
Mitä muistan kuluneesta vuodesta? En suoraan sanottuna paljoakaan! Mutta ainakin se on dokumentoitu huolellisesti! Voin siis tarkistaa asioita sekä täältä omasta blogistani, että Kanta.fi-palvelusta. :D
Ja tuosta sivun oikean laidan laskurista päätellen joku muukin on käynyt katsomassa mitä minulle kuuluu: kävijöitä on jo yli 35000. Uskomatonta! Iso kiitos ja syvä kumarrus teille kaikille, tutuille ja tuntemattomille. Teidän tukenne ja rohkaisunne on ollut minulle sanoinkuvaamattoman tärkeää. <3




Tämä suvivirren veisaamisen aika on nyt siis saanut elämässäni aivan uudenlaisen sävyn. Se on syövän löytymisen aikaa. Ei enää vain kesäloman alkamisen ilon ja riemun aikaa, vaan synkkien pilvien kerääntymisen ja pelon aikaa.

Yksivuotiskontrolli on maanantaina eli pari päivää suvivirren veisaamisen jälkeen. Se voi olla ilon ja onnen päivä, kaiken todennäköisyyden mukaan onkin, mutta tällä hetkellä en ollenkaan usko niin.

Tämähän on tietysti tuttu juttu, olen kuullut ja lukenut miten kymmenet Siskot ovat lähes toimintakyvyttömiä huolesta aina vuosikontrollien lähestyessä. Myönnän, että vähän kohottelin kulmakarvojani noille jutuille, mutta enpä kohottele enää. Vaikka sain mammografian ja ultrauksen jo pari kuukautta etuajassa, ei huoleni ole hälvennyt vähääkään. Päinvastoin. Olen tällä hetkellä lähes varma siitä, että jos elimistössäni ei tällä hetkellä olisikaan syöpää, se iskee minuun uudelleen ennemmin tai myöhemmin. Aivan pelkkää kuvittelua tuo tunne ei ole. En tarkkaan ottaen tiedä mikä oman syöpäni uusiutumisen tai leviämisen todennäköisyys on, mutta jossain vähintään 30 prosentin kieppeillä tuo luku lienee. Ja jos tämä syöpä olisikin jo lannistettu, aina voi saada uuden! Ihan realistisesti arvioituna minulla voi olla vielä hyvinkin 30-40 vuotta elinaikaa jäljellä. Kenen tahansa todennäköisyys saada syöpä tuossa ajassa on suuri, erityisesti sitten vanhempana. Kerran syövän sairastaneena ja sytostaatti- ja sädehoidot saaneena tuo todennäköisyys kasvaa huomattavasti.

Tamofen-antiestrogeenilääke, jota oletettavasti syön vähintään seuraavat viisi vuotta, todennäköisesti enemmän, lisää kohdunrungon syövän riskiä, muistan lukeneeni että seitsenkertaisesti normaaliin verrattuna.

Pidän itseäni kohtalaisen rauhallisena ja järkevänä ihmisenä, mutta syövän suhteen kukaan ei kai voi olla järkevä ja rauhallinen. Vaikka tietoinen mieleni pysyisikin kurissa ja nuhteessa, alitajunta puuhailee omiaan. Monena iltana olen unen rajamailta havahtunut siihen, että käteni uutterasti palpoivat rintaa tai kainaloa. Yhden kerran heräsin käsi nivusilla ja pattihan siinä sormien alla oli. En edes yritä kertoa miten monenlaisia patteja ja miten monenlaisista paikoista olen jo löytänyt! Rinnoissani ei ole enää mitään tuttua mihin verrata, joten jokainen muhkura on uusi ja pelottava ja niitä on niin paljon, että niitä on kertakaikkisen mahdotonta oppia tuntemaan. Myös kainalossa on maaliskuun mammografian jälkeen tapahtunut muutoksia. 
Ja saamani lappusen mukaan minulla pitäisi siis ensi maanantain kontrollin jälkeen olla seuraava kontrolli kahden vuoden kuluttua. Vuosikin tuntuu jo pitkältä ja pelottavalta ajalta jäädä yksin tämän kaiken kanssa. 

Tänään oli paikallisella syöpäyhdistyksellä kevään viimeinen rintasyöpään sairastuneiden vertaistukiryhmän tapaaminen. Ryhmä alkoi kokoontua alkuvuodesta, kuin tilauksesta juuri kun pullahdin hoitoputkesta ulos. On ollut mahtavaa tavata ihmisiä, jotka ovat käyneet läpi saman rumban ja ymmärtävät jo puolesta sanasta miltä toisesta tuntuu, tukevat, tsemppaavat, rauhoittelevat. Ihania ihmisiä. <3 Tuossa porukassa omat huolet asettuvat aina järkevämpiin mittasuhteisiin. Tänä iltana olen siis syövän suhteen tyyni ja rauhallinen. 

Kaikkien muiden asioiden suhteen en tällä hetkellä sitten olekaan aivan tyyni. Saattaa nimittäin olla, että tänäkin vuonna työpöytä on siivottava erityisen perusteellisesti, sillä huomenna heti suvivirren jälkeen saamma kuulla YT-neuvottelujen tulokset. Ei siis ala kovin hilpeissä tunnelmissa kesäloma tänäkään vuonna. Jos työnantajalla olisikin minulle ja työpanokselleni vielä käyttöä, niin joka tapauksessa useampi kuin yksi työkaveri siivoaa työpöytänsä lopullisesti. Pienessä ja tiiviissä työyhteisössä se on kova kolaus. =/

Pari viikkoa sitten autoni hajosi. Kaikeksi onneksi se tapahtui parkkipaikalla eikä liikenteen seassa maantienopeuksilla, jolloin minusta korjaamon miehen sanoin olisi saattanut jäädä vain märkä läntti. 

Vuosi sitten olisin saattanut hätääntyä työpaikkani puolesta tai hengenvaarallisen onnettomuuden mahdollisuudesta enemmänkin, mutta nyt... olen hengissä - se riittää. Se on jo paljon.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa, että olet hengissä! Se riittää! Se on jo paljon!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Arkeilija! :)
    Olen hengissä, olen pitkällä kesälomalla ja minulla on edelleen työpaikka. Minulla on lapsi kotona, kissa sylissä ja paljon lankaa ja kankaita ja kirjoja lomapäivien ratoksi. "Eikä minulta mitään puutu."

    Ihanaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Toivotaan, että jonakin keväänä viisaat suvivirttä 'täysin rinnoin', ilman syöpäpeikkoa. Onnenhetkiä kesään toivoo Marsa

    VastaaPoista
  4. Kyllä täällä on käyty sinun kuulumisia kuikuilemassa! Onnea yksivuotis synttäreistä! Vuosi on pitkä aika, silti niin lyhyt ja nopeasti menevä.

    VastaaPoista
  5. Hei! Olen lukenut nyt tässä parin päivän aikana koko blogisi, ja haluan kiittää sinua siitä että olet jakanut tarinasi. Se auttaa minua ehkä ymmärtämään sitä myllerrystä jota oma äitini on käynyt ja käy läpi loppuikänsä, josta voin vain toivoa että se ikä olisi pitkä ja täyttä elämää.

    Toivon täydestä sydämestäni että olet tähän mennessä saanut vuosikontrollista hyviä uutisia ja nautit kesästä niin täysin rinnoin kuin mahdollista!

    Käyn varmasti vielä lukemassa kuulumisiasi täältä jatkossakin, mikäli suinkin jaksat jatkaa blogiasi!

    VastaaPoista