Kuten edellisessä postauksessani kerroin, sytostaatit ovat kovia myrkkyjä, joiden aiheuttamien sivuvaikutusten lievittämiseksi syödään erilaisia lääkkeitä, jotka aiheuttavat taas uusia sivuvaikutuksia.
Sytostaatti tuhoaa ruoansulatuskanavan limakalvoja, mikä aiheuttaa pahoinvointia ja ripulia. Pahoinvointilääke Granisetron on tehokas, mutta aiheuttaa puolestaan ankaraa ummetusta. Kortisoni aiheuttaa turvotusta, iho-oireita ja vireystilan muutoksia. Herceptinistä saattaa tulla flunssamaisia oireita, kuten vilunväristyksiä, särkyjä ja kuumeilua.
Saamani dosetakseli aiheuttaa valkosoluarvojen laskua ja infektiovaaran, suun limakalvojen rikkoutumista, makumuutoksia, hiustenlähtöä, väsymystä ja mitä kaikkea niitä olikaan...
Edellä on siis lueteltu yleisimpiä sivuvaikutuksia lyhyen kaavan mukaan. Jos haluaa menettää yöunensa totaalisesti, voi googlata kyseisten lääkkeiden pakkausselosteet ja lukea kaikki mahdolliset sivuvaikutukset - ja ihmetellä miten kukaan selviää näistä aineista hengissä!
No sitten niihin omakohtaisiin kokemuksiin.
Sytostaattitiputusta edeltävänä iltana otetut kortisonit aiheuttivat ehkä alahuulen puutumista. Saatoin tosin kuvitella koko asian, kun yritin niin kovasti kuulostella jotain tuntemuksia. Yöuniani kortisoni ei häirinnyt vähääkään.
Päivä 1, tiputukset: keittosuolaa, Granisetron-pahoinvointilääke, keittosuolaa, Herceptin, keittosuolaa, dosetakseli ja lopuksi vielä keittosuolahuuhtelu.
Ihan hyvin olisi voinut olla pelkkää suolaliuosta koko hoito, minkäänlaisia tuntemuksia ei tullut, vaikka ihan tuntosarvet ojossa yritin kuulostella kehon joka kolkkaa. Iltaan asti ihan normaali ja hyvä olo.
Päivät 2.-6.: hyvät yöunet kortisonista huolimatta, kasvot ja dekoltee tosin aivan täynnä näppyjä ilmeisesti kortisonin ansioista. Hieman outo maku suussa, joten pensaasta poimitut vadelmat eivät maistuneetkaan vadelmille. Vatsa on toiminut, ruoka on maistunut.
Päivät 7.-10.: Suun limakalvojen kuivumista, kurkkukipua, suussa afta. Vain suun kuivuminen on uutta ja ärsyttävää, muuten olo on ollut lähes täysin normaali, yksi afta tai kurkkukipu ei minua normaalistikaan ihmeemmin hetkauttaisi. Suuta olen hoitanut kookosöljyllä, jota muutenkin käytän kaikenlaiseen. Mitään huisan kotiapteekkini lääkearsenaalista ei ole tarvittu, rasvoja lukuunottamatta.
Tämä naaman näppyläisyys, niin sanottu "kortisoniakne", on niin kiusallista ja mahdotonta, että yhtenä päivänä otin kovat aseen käyttöön ja pienellä etsimisellä löysin vanhan meikkivoiteen, jota lääpin naamaani ennen ihmisten ilmoille lähtemistä. Maton alle lakaisemista, tiedän, mutta pätevää ratkaisua näppylöihin en ole keksinyt ja jos vielä parin päivän päästä näytän puberteetti-ikäiseltä, voisin kysäistä olisiko lääkärillä jokin apu tähän.
Koska etukäteen ei tietenkään voinut tietää aikooko vatsa valita hoitojen jälkeen hyvin nopean vai hyvin hitaan tavan toimia, en varautunut mitenkään ennakolta vaan söin ihan normaalisti ennen hoitoja. Hitaampi vaihtoehto toteutui, mutta sen kanssa on pärjätty lisäämällä aamupalaan kuivattuja aprikooseja ja viikunoita. Lisäksi liottelen chia-siemeniä mehukeittoon, nam!
Mitä siis tästä kaikesta opimme? Ehkä sen, että on kyllä hyvä tietää millaisia oloja ja ongelmia saattaa olla odotettavissa ja varautuakin niihin, mutta muistaa ettei kaikille tule kaikkia vaivoja. Ehkä keskustelupalstoille kirjoittelevat ahkerimmin juuri ne, joilla on ollut paljon ongelmia ja he haluavat jakaa pahaa oloaan ja kysellä neuvoja. En ollenkaan tiedä, millaisia ovat keskimääräiset oireet esimerkiksi juuri dosetakselin jälkeen. Ehkä tällaisia? Kaikki voi siis mennä hyvin, etenkin jos myrkytettävä on perusterve ja suhteellisen nuori tapaus.
Heh, voihan nyt tietenkin olla että seuraavat kymmenen päivää tuovat tullessaan täyslaidallisen kaikkia kamaluuksia, kun nyt tässä hehkutan. Mutta ihan oikeasti luotan siihen, että tämä oli suunnilleen tässä, ellei mikään pöpö nyt pääse iskemään tai jotain muuta yllättävää ilmaannu.
Jos ensimmäinen sytokerta sujuu näin hyvin (koputan puuta), niin onko odotettavissa, että seuraavilla kerroillakaan ei tule tämän kummempia oireita tai tuntemuksia? Vai väsyykö elimistö tähän piinaan pikkuhiljaa ja jokaisella kerralla jaksaa pikkuisen huonommin? Se jää nähtäväksi. Nyt olen kuitenkin hyvin, hyvin onnellinen hyvästä voinnistani ja siitä, että jaksan tehdä kaikkea.
Voin vain kuvitella (tai no en oikeasti edes voi!), millaista piinaa hoitojen väliviikot voivatkaan olla, jos joka paikkaan sattuu koko ajan, ei saa nukuttua, oksettaa ja kaikki muutkin vaivat käyvät päälle. Miten pitkältä ajan täytyykään silloin tuntua! Minä jo hyvine oloineni alan pitkästyä, siis viikossa! Niin ja kaikillahan ei ongelmana ole suinkaan pitkästyminen, monella on hoidettavanaan liuta lapsia, firma, kotieläimiä ja vaikka mitä.
Mutta nyt kun on vielä (vihdoin!) kesä ja hyvä olo, pitää yrittää keksiä kaikenlaista mukavaa ajankulua. Jo pelkästään kaverin seura parantaa, kun on jotain muuta ajattelemista eikä istu päiviään samassa nurkassa kuulostelemassa jokaista tuntemusta... ja lukemassa sytostaattien ja lääkkeiden kamalista haittavaikutuksista!
Veikkaisin, että seuraavassa tekstissäni kosmeettiset ongelmani ovat eskaloituneet ja pohdin vakavasti naiseutta, turhamaisuutta ja sensellaista. Hiusten lähtöön on nimittän vajaa viikko. Lähtölaskenta alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti