Taistelun sivulliset uhrit

Kun kovilla ammutaan, yleensä johonkin sattuu. Tässä tapauksessa uhrien pitäisi olla villisti irrallaan elimistössäni vaeltelevia syöpäsoluja, mutta samalla valitettavasti myös paljon sivullisia joutuu tulilinjalle.

Olen nyt siis saanut ensimmäisen annoksen dosetakseli-nimistä sytostaattia. Sytostaattien (vanhalta nimeltään kuvaavasti solumyrkkyjen) teho perustuu siihen, että ne vaurioittavat jakaantumisvaiheessa olevia soluja siten, että jakaantuminen estyy ja solut kuolevat. Syöpäsoluthan nimenomaan jakaantuvat nopeasti ja hallitsemattomasti, siksi nämä myrkyt tappavat niitä. Pieni varjopuoli asiassa on se, ettei sytostaatti osaa valikoida mihin nopeasti jakaantuviin soluihin se iskee, joten samalla kärsivät myös kaikki elimistössä normaalisti nopeasti uusiutuvat solut, kuten verisolujen esiasteet selkäytimessä, limakalvot (mm. suussa ja ruoansulatuskanavassa) ja hiustuppien jakaantuvat solut jne. Ja tästä siis ovat seurauksena tämän taistelun sivulliset uhrit: veriarvojen romahtaminen, hiusten (ja usein myös kynsien) irtoaminen, limakalvojen kuivuminen, makuaistin muutokset, pahoinvointi, vatsavaivat jne. 

Eri sytostaateilla on hieman erilaiset sivuvaikutukset eikä kaikilta niitä saavilta esimerkiksi lähde tukka, mutta tämä minun ensikosketukseni sytomaailmaan, dosetakseli, vie hiukset lähes varmasti, mutta ei toisaalta esimerkiksi aiheuta ollenkaan yhtä paljon pahoivointia kuin joku toinen myrkky. Yleensä. 

Torstai 6.8. oli ensimmäisen sytostaattitiputukseni päivä. 
Olin valmistautunut opiskelemalla ja ottamalla asioista selvää, kuten yleensäkin tapanani on. Kanssasisarilta netin kautta olin kuullut juuri tämän sytostaatin yleisimmistä (ja vähän harvinaisemmistakin) haitoista, saanut vinkkejä sivuvaikutusten kanssa pärjäämiseen ja hankkinut kotiin kaikenlaista tarpeellista. Kuvittelin saavani pitkät listat erilaisia hoitovinkkejä myös sairaalasta, mutta sain sieltä lopulta tiputuksen yhteydessä vain pienen paperin, jolla oli vinkkejä suun limakalvojen hoitoon. Sain myös Syöpäpotilaan ravitsemusoppaan. Kaikki muut vinkit, ohjeet ja kiellot sain hoitajaltani aktiivisella kyselemisellä (ja ne siis olinkin jo kuullut "siskoilta").

Sytoreissuun kului yhteensä reilut neljä tuntia. Hoitohuoneen kymmenestä vuoteesta valitsin ikkunapaikan TV:n läheltä ja asettauduin taloksi. Ensin sain käteni päälle lämpötyynyn, jolla houkuteltiin verisuonet sievästi pintaan ja esille. Kanyyli sujahti paikoilleen lähes huomaamatta, hoitajallani oli selvästi taito hyppysissä. Ensimmäinen tiputettava aine oli Granisetron-pahoinvointilääke, jota sain mukaani varulta myös tabletteina. Sen jälkeen oli vuorossa hieman keittosuolatiputusta, jonka jälkeen tiputettiin Herceptin-täsmälääke, jota saan siis siksi, että syöpäni on HER2-positiivinen. Ensimmäiset kolme annosta Herceptiniä saan tiputuksena sytostaattien yhteydessä, sen jälkeen vuoden verran pistoksina joka kolmas viikko. Lääke tiputettiin nyt ensimmäisellä kerralla hitaasti, jotta mahdolliset allergiset reaktiot olisi helpompi huomata ja hoitaa. Kaikki meni kuitenkin ongelmitta ja lääkkeen jälkeen oli taas vuorossa suonten huuhtelu keittosuolaliuoksella. Tässä välissä tarjoiltiin myös lounasta.

Dosetakselitiputuksen (Docetaxel Actavis) ajaksi sain käsiini ja jalkoihini hyytävän kylmät tumput ja tossut. Niiden tarkoitus oli vähentää sytomyrkkyjen liikkumista sormissa ja varpaissa ja näinollen vähentää kynsioireita. Kynnet voivat jopa irrota hoitojakson aikana tai sen jälkeen. Kaikissa sairaaloissa näitä tossuja ja tumppuja ei käytetä, kuulemma sairaalabakteerin takia. Olisin saanut myös hyytävän kylmän päähineen hiustenlähdön vähentämiseksi, mutta en halunnut sitä. Sekään ei ole kaikkialla käytössä ja siitä on luovuttu lähinnä siksi, että on olemassa pieni vaara, että elimistössä seikkailevia syöpäsoluja voisi olla juuri päänahassa tai hiusjuurissa lymyilemässä ja että sytostaatti ei hatun takia tavoittaisi niitä. 
Kynsien lisäksi halusin varjella myös suun limakalvoja, joten pyysin jääpaloja imeskeltäväkseni. Pyörittelin niitä suussani lähes tauotta sytotiputuksen aikana, koska olin kuullut sen olevan tehokas keino suojella suuta pahemmilta vaurioilta. 

Koska sytostaatit ovat oikeasti kovia myrkkyjä ja niitä annetaan niin suurina annoksina kuin potilaan elimistö sietää, niiden sivuvaikutuksia on yritettävä suitsia joukolla muita lääkkeitä. Yksi tällaisista lääkkeistä on kortisoni. 
Sytostaattihoitoa edeltävänä iltana, hoitopäivänä ja kahtena seuraavana päivänä nappailin Dexametason-nimisiä kortisoninappeja, koska dosetakseli saattaa joillekin aiheuttaa vakavan allergisen reaktion. Kortisoni ilmeisesti auttaa myös pahoinvointiin. (Monille tästä kortisonikuurista aiheutuu suorastaan maanisia oireita, unettomuutta ja ylikierroksilla käymistä, jonka aikana saattavat kodin kaapit tulla siivottua ja melkein naapurinkin puutarha pistettyä uuteen uskoon. Shoppailua kortisonihuuruissa kannattaa kuulemma välttää!)
Tuntia ennen hoitoa piti vielä kotona ottaa setiritsiiniä ja Panadol Forte. Minulla oli myös valmiiksi hankittuna pahoinvointilääke Primperan, jota kehotettiin ottamaan hyvin herkästi, heti kun pienintäkään kuvotuksen tunnetta tulee tai jo ennaltaehkäisevästi, koska jo alkanutta pahoinvointia on vaikeampi lopettaa. Olin kuitenkin optimisti, enkä ottanut pahoinvointilääkettä etukäteen. Tehokkailla lääkkeillä on aina myös huomattavia sivuvaikutuksia, joten ajattelin nyt alkuun katsoa mitä näistä kaikista pakollisista aineista koituu.
Dosetakseli saattaa aiheuttaa tuon allergisen reaktion ensimmäisellä tai vielä toisellakin tiputuskerralla, joten sekin tiputeltiin rauhalliseen tahtiin. Minulle ei kuitenkaan tullut onneksi minkäänlaisia tuntemuksia. 

Hoitaja pysyi lähettyvilläni (kortisonipiikki valmiina) lääkkeiden tiputusten alkupuolella ja tarkkaili oloani. Samalla käytin tilaisuutta hyväkseni ja kyselin häneltä kaikenlaista hoitoihin liittyvää. Hän muistutti esimerkiksi että hoidon jälkeen on juotava erityisen runsaasti, että myrkyt huuhtoutuvat elimistöstä, mutta ei kuitenkaan liikaa, etteivät elimiston natriumit huuhtoudu samalla. Tiputuksen jälkeiset 10 päivää ovat infektioherkintä aikaa, koska sytostaatti saattaa laskea elimistön vastustuskyvyn lähes nollaan valkosolujen käydessä vähiin. Jos kuume nousee yli 38 asteen, on lähdettävä välittömästi päivystykseen. Normaalia elämää ei kuulemma kuitenkaan tarvitse lopettaa pöpöjä kartellakseen. Kerroin hoitajalle suunnitellusta vuosittaisesta reissustamme Tampereen cosplay-tapahtumaan noin 10 päivää toisen sytostaatin jälkeen ja se oli hänen mielestään kiva idea, etenkin kun kerroin että ajattelin tapahtuman luonteeseen sopivasti sonnustautua tällä kertaa hengityssuojaimeen, jonka tyttäreni saa tuunata. Päänikin on silloin jo karvaton, joten minustahan saa kerrankin ihan katu-uskottavan cossaajan! :D

Hoitaja kertoi, että tapaisin lääkärin viidennen sytokerran yhteydessä, eli vasta joskus loka-marraskuun vaihteessa. Toki lääkäri tarkistaa aina veriarvot ennen jokaista tiputusta ja astuu kuvaan jos jotain yllättävää ilmaantuu.
Sytostaatit tiputtava hoitaja onneksi pysynee samana koko hoitojakson ajan (ellei jää lomalle tai sairastu), muutenhan kaikki ihmiset tässä pyörityksessä vaihtuvat jatkuvasti! Yksi tapaamistani hoitajista kertoi jonkun laskeneen, että rintasyöpäpotilas asioi noin kahdenkymmenen eri hoitajan tai lääkärin kanssa hoitojensa aikana. Jos kaikki ei menekään kuin Strömsössä, saa potilas siis selittää asiansa ja ongelmansa aina uudelleen ja uudelleen jokaiselle tielleen sattuvalle uudelle hoitohenkilöstön jäsenelle. Aika masentavaa.

P.S. Minulla on hyvä sydän. Lääkäri sanoi niin. Tutki sen oikein ultraäänellä, joten on se uskottava. En saanut siitä kuitenkaan todistusta vaikka pyysin. Ajattelin, että sillä olisi voinut ehkä saada vaikkapa jonkin palkanlisän, tai olisi se ainakin CV:ssä hyvä rivi.