Kuluneen viikon suurin jännityksen aihe oli maanantainen vartalon TT-kuvaus (tietokonetomografia eli CT- eli viipalekuvaus). Yritin ankarasti olla ajattelematta kuvauksen syytä. Sillähän siis etsittiin mahdollisia metastaaseja, eli syövän levinneisyyttä. Jos jotain olisi löytynyt muualta kehosta, se olisi merkinnyt joko levinnyttä, parantumatonta rintasyöpää tai mahdollisesti jopa toista, ihan eri syöpää. Sellaistakin sattuu.
Kuvaus sinänsä oli mielenkiintoinen kokemus. Kyynärtaipeeseen laitettiin kanyyli varjoainetta varten ("Hyvät suonet!", iloitsi hoitaja.) Sitten kaiuttimista tuli ohjeita pidättää hengitystä samalla kun huristelin koneen sisuksiin ja ulos pedillä pitkälläni. Kädet piti pitää suorana pään yläpuolella ja sitä jopa vähän harjoittelin etukäteen, oikean käden liikeradat kun eivät ole vielä ihan entisellään.
Varjoaineen laittamisesta myös varoitettiin ja kuuluteltiin, ja hyvä niin, sillä tuntemus oli varsin yllättävä ja mielenkiintoinen: aivan kuin olisi päässyt iso pissa housuun! Ei mikään pikku liraus, vaan kunnon lämmin hulvahdus. Ihan tosissani jo hetken mietin saatoinko tosiaan kastella itseni, niin todellinen tuntemus se oli. :D
Koko kuvaus oli ohi vartissa, eikä tuloksiakaan tarvinnut onneksi jännittää seuraavaa aamua pidemmälle. Siihen saakka pidin itseni kiireisenä ja nautin hyvästä seurasta ja yhdestä kesän lämpimistä päivistä, joten en oikeastaan ehtinyt panikoida ollenkaan. Ja heti klo 8 tiistaina sain kuulla riemastuttavat tulokset: keuhkoissa, sisäelimissä tai luustossa ei näkynyt metastaaseja tai mitään muutakaan syöpään viittaavaa. Jihuu!
Vihollisia on siis vain yksi, joka sekin periaatteessa on jo jossain kaatopaikalla (tai kompostissa?). Toki se yksi pahalainen on saattanut kylvää solujaan jo joka puolelle elimistöäni, mutta niitä aletaankin jo pikapuoliin tappaa sytostaateilla. Ensi viikolla on leikkauksen lopputarkastus, melkoinen määrä labroja ja ensimmäinen syöpälääkärin eli onkologin vastaanotto. Siellä saan kuulla mitä sytostaatteja ja muita hoitoja on tulossa ja millaisella aikataululla.
Leikkauksesta olen toipunut nopeasti ja hyvin. Mitään kipuja ei ole ollut ja haavojen paranemisen kannalta tällainen kylmä kesä on ollut aivan ihanteellinen, eipä ole liiemmin hikoilu haitannut. :)
Uusi, rakennettu rinta ei tunnu enää siltä kuin olisi tiiliskivi poikittain liiveissä, vaan se on viimeisen viikon aikana pehmentynyt nopeasti ja alan jo uskoa, että siitä tosiaan voi tulla aivan oikean rinnan näköinen ja tuntuinen.
Kainalon seudulla ja käsivarressa on vielä pientä tunnottomuutta ja imusuonten kiristystä, mutta jumppa on auttanut ja käsi nousee ja liikkuu jo lähes entiseen malliin.
Ensi viikolla on myös fysioterapeutin vastaanotto ja häneltä aion kysyä neuvoa leikatun puolen selän lihasten vahvistamiseen. Edelleen nimittän jo muutaman minuutin tiskaaminen tai ruoanlaitto uuvuttaa selän aivan totaalisesti. Ja ihmekös tuo, kun leveä selkälihas on yhtäkkiä siepattu ja pakattu etumuksen koristeeksi ja muut lihakset eivät vielä selvästikään ole omaksuneet uutta työnjakoa.
Itse ajattelin, että uiminen olisi varmaan selällekin mitä mainiointa treeniä, mutta se on kyllä nyt jäänyt vähiin. Järvi on edelleen niin kylmä, etten ole uskaltautunut sinne ilman saunaa kuin kahdesti (ja ylihuomenna Jaakko jo heittääkin kylmän kiven!) ja kaupungin uimahallikin meni tietysti juhannukselta kiinni ja aukeaa vasta koulujen alkamisen aikoihin. Pah. Normaalisti kesäpäiväni alkaa ja päättyy aina uimalla, mutta eipä tässä kesässä juuri mitään normaalia olekaan.
Soutamaan en vielä uskalla lähteä ja pyöräilykin on toistaiseksi kiellettyjen hupien listalla, joten jäljelle jää kävely ja... kävely. En keksi muuta. Tai no ihan pikkuisen olen kävellyt myös ruohonleikkurin kanssa, se on kivaa. :)
Selän puolen seromaa olen käynyt poistattamassa nyt yhteensä neljä kertaa, tällä viikolla saalis oli vielä noin 80 ml ja hoitaja arveli, että seuraavalla kerralla aletaan harkita kortisonia aseeksi. Mutta sitä ennen kokeillaan vielä tukivyötä, jonka sain eilen mukaani. Vyö on noin 25 cm leveä ja sen on tarkoitus puristaa seromaonkaloa ja estää nesteen kertymistä sinne. Toivotaan että tepsii!
Joskus aikoinaan TV-shopissa kaupattiin vastaavanlaista leveää vyötä laihduttamiseen, joten seroman erityksen päättymisen lisäksi minusta on varmaankin seuraavaan käyntiin mennessä myös sulaneet keskikehon rasvat... Toivotaan, että ainakin joku hyöty tästä napakassa kotelossa olosta koituu.
Ostin viime viikolla 1,5 litran pussin punaviiniä ja nautiskelen elämästä ja flavonoideista iltaisin. Nyt kun vielä voin. Sytostaatit ovat hurjia myrkkyjä ja laittavat maksan niin koville, ettei niiden aikana tule kuuloonkaan nautiskella alkoholia. Ja sitäpaitsi makuaisti saattaa mennä hoitojen aikana aivan sekaisin, joten pahalle se maistuisi kuitenkin. :D Hyvässä lykyssä jouluksi voisin ostaa seuraavat punkut.
Ostin ohimennen muutaman kerän merinovillaa ja neuloin itselleni pipon tulevaa kaljua ja kylmää syksyä ajatellen. En ole mikään pipoihminen, mutta tästä tuli ihan hauska. Ja koska minulla on "muutama" kerä lankoja ennestäänkin, ajattelin kaivella pehmeitä, kutittamattomia lankoja esille ja neuloa tai virkata vähän lisääkin pipoja. Sytopipoja. Niille varmaan löytyy käyttäjiä kohtalotovereista.
Itselleni aion tehdä seuraavat päähineet ompelemalla, kaavoja ja kankaita on jo levitelty esille, ihan aloittamista vaille valmiita hattuja siis. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti